ALEKSIS NIKITININ KATOAMINEN MALESIASSA |
Sastamalalainen reppureissaaja Aleksis Nikitin katosi Pulau Tiomanin saarella Malesiassa tammikuussa 2019. Hän oli lähtiessään jättänyt kaikki tavaransa tuttavansa luo, vain puhelin ja monitoimityökalu oli kadonnut Aleksiksen mukana. Viimeinen näköhavainto Aleksiksesta on 22. tammikuuta 2019, jolloin hän tallentui valvontakamerakuvaan. Alle on listattu tietoja katoamisesta aikajärjestyksessä. |
||
2016 Aleksis on ensimmäisen kerran Malesiassa. Hän viettää reissulla kuusi viikkoa. Matkalla hän tutustuu mm. sukellusopas Waniin. Aleksis on matkan aikaan vasta 17-vuotias. |
||
18.5.2017 Aleksis on kytkenyt kuvien varmuuskopioinnin pois päältä Google-tililtä. |
||
16.1.2019, keskiviikko. Aleksis lähtee kohti Malesiaa. |
||
17.1.2019, torstai klo 10.49. (UTC+8) Aleksis lähettää äidille viestin, jossa sanoo ostaneensa malesialaisen sim-kortin ja netin pitäisi olla nyt kokoajan. Hänellä oli ajatus mennä ensin käymään Thaimaassa, koska Tiomanilla oli vielä sadekausi ja hänen ystävänsä Wan ei ollut vielä Tiomanilla. Jostain syystä matka Thaimaahan ei onnistunutkaan ja Aleksis päätti lähteä kuitenkin Tiomanille. Aleksis yöpyy ennen Tiomanille matkustamista ainakin Tenangissa. |
||
19.1.2019, lauantai. Aleksis saapuu Tiomanin saarelle Tekekkiin. Tekek on saaren pääkylä, jossa on muutama kauppa, terveysasema, poliisiasema, paloasema ja useita majoituspaikkoja. Kaupoissa myydään elintarvikkeita, vaatteita ja alkoholia verovapaasti. Tekekistä voi myös vuokrata skoottereita ja polkupyöriä. Ilmeisesti Aleksiksen majoitus on ollut Peladang Tioman Chalet. Tämä ei ole varmistettua tietoa. Peladang Tioman Chalet tarjoaa edullista majoitusta Tiomanin pääkylässä Tekekissä, aivan lentokentän vieressä. Siellä yö maksaa noin 80RM, mikä on pyöreästi 17 euroa. Tioman.org-sivulla kerrotaan: Peladang Tioman Chalet on budjettimajatalo Tekek Villagessa, joka sijaitsee sisämaassa, mutta kävelymatkan päässä rannalta ja venesatamasta. Huoneet tarjoavat majoitusta puisissa mökeissä, ja niissä on ilmastointi, oma kylpyhuone kuumavesisuihkulla ja oma parveke. Vaikka hotelli onkin yksinkertainen, se sijaitsee kätevästi lähellä ravintoloita, kauppoja ja muita Tekek Villagen palveluita. Jos tulkitsen oikein uusinta ilmakuvaa, niin mökit on nyttemmin jo purettu. Peladang Tioman Chaletin ilmeisesti omisti Tiomanin alueen maanviljelijäjärjestö, kuten myös viereisen kaupan, joka myy mm. elintarvikkeita. |
||
20.1.2019, sunnuntai klo 00.13. (UTC+8) Aleksis googlaa aurinkokennolaturia ja akkupankkia puhelimeen. |
||
20.1.2019, sunnuntai klo 05.29. (UTC+8) Aleksis googlaa jotain? |
||
20.1.2019, sunnuntai klo 06.30. (UTC+8) Aleksis googlaa jotain? |
||
20.1.2019, sunnuntai klo 07.00. (UTC+8) Aleksis kirjautuu Facebookiin. |
||
20.1.2019, sunnuntai klo 07.15. (UTC+8) Aleksis googlaa prepaid-liittymää. |
||
20.1.2019, sunnuntai klo 08.10. (UTC+8) Aleksis googlaa jotain? |
||
20.1.2019, sunnuntai klo 11.30. (UTC+8) Aleksis laittaa äidilleen viestin, jossa sanoo tarvitsevansa uuden latausjohdon puhelimeen. Puhelin oli ollut koko yön latauksessa, mutta siinä oli ollut vain 25% akkua. |
||
20.1.2019, sunnuntai klo 11.45. (UTC+8) Aleksis googlaa jotain? |
||
20.1.2019, sunnuntai. Aleksis juttelee äitinsä kanssa puhelimessa yli tunnin. Aleksis kertoi, että on menossa tapaamaan vuokraisäntää ja aikoi ilmeisesti valittaa majapaikasta, tai vaatia rahojaan takaisin. Aleksiksen äiti kuvaili majapaikkaa lääväksi. Majapaikassa oli liikkunut erilaisia eläimiä ja ollut reikiä seinissä. Viimeisessä viestissään äidille hän kirjoitta, että "kävin ettii sitä tyyppii, mut en löytäny". Aleksiksen viimeinen google-haku on tehty samana päivänä. Hän googlasi Kyoceran Duraforce -puhelinta. |
||
21.1.2019, maanantai. Aleksis matkaa Tekekistä noin kuusi kilometriä lounaaseen sijaitsevaan Kampung Payaan Tioman saarella. Matkaan menee kävellen noin puolitoista tuntia. Alussa kuljetaan tietä 4 km, mutta viimeiset pari kilometriä on polkua. Alla kuva polusta. ![]() Aleksis ystävystyy 47-vuotiaan Jamsarin kanssa. Jamsari Ismail työskenteli Paya Beach Spa & Dive Resortissa tarjoilijana. Aleksis ei ollut aiemmin tavannut Jamsaria. |
||
21.1.2019, maanantai klo ??? Äiti laittaa Aleksikselle viestin, mutta vastausta ei tule. Tämä on erikoinen yksityiskohta. Hän on kuitenkin viestitellyt äidin kanssa aika aktiivisesti, mutta nyt ei enään vastaa viestiin. Aleksis on kuitenkin yhteysessä Waniin, joten hänellä on täytynyt olla jonkinlaiset tietoliikenneyhteydet käytössä. Hän oli äidin tietojen mukaan myös soittanut jollekkin kaverilleen Suomeen. |
||
21.1.2019, maanantai-ilta. Aleksis viestittelee aikaisemmalla reissulla tutuksi tulleen sukellusopettaja Wanin kanssa. He keskustelivat siitä, milloin Aleksis lähtisi kävelemään Mukuttiin vesiputouksille. Vaihtoehtona oli myös venetaksi. Aleksis oli kertonut tarkkaan matkasuunnitelmistaan. Wan oli aiemmin viestitellessään Aleksiksen kanssa varoitellut Aleksista menemästä yksin Tiomanin pääkaupunkiin Tekekiin, tai Payaan. Hän olisi halunnut Aleksiksen olevan hänen luonaan mantereella. Wan asui itse Salangissa, Tekekistä muutama kilometri pohjoiseen, mutta työskenteli Aleksiksen reissun aikana mantereella. Jamsari oli pyytänyt Aleksiksen häen luokseen. Aleksis ja Jamsari bilettää illan ja Aleksis jää yöksi Jamsarin työsuhdeasuntoon. |
||
22.1.2019, tiistai klo 7.00 - 8.30 Rompinin piirin poliisipäällikkö DSP, Azli Mohd Noor kertoi, että Aleksis tallentui valvontakameraan kulkiessaan Kampung Payan lomakeskuksen läpi klo 7.00 ja 8.30 välisenä aikana. Tämä on viimeinen näköhavainto hänestä. Poliisipäälikön mukaan tallenteessa näkyy, että hänellä on yllään musta paita ja pitkät housut ja hän yrittää kädellä estää valvontakameran näkyvyyden. ![]() Julkisuuteen ei ole koskaan tuotu kuvaa, jossa Aleksis peittää kasvonsa valvontakameralta. Omien tutkintojeni mukaan kuva on otettu Paya Beach Spa & Dive Resortin pohjoisreunalla ja hän on ollut saapumassa pohjoisen suunnasta resortin alueelle. Alla kuva, jossa vasemmalla Aleksiksesta otettu valvontakameran tallenne ja oikealla vuoden 2015 kesällä kuvattu Googlen katunäkymä. Vuonna 2015 tuossa ei ilmeisesti ole vielä ollut valvontakameraa, en ainakaan katunäkymästä sitä löytänyt. Itselläni ainakan ei ole tietoa, oliko Jamsarin asunto Paya Beach Spa & Diven alueella, vai jossain syrjemmässä. Työntekijöille tuskin on annettu työsuhdeasunnoksi kovin laadukkaita majoituskohteita. Jos Jamsari asui alueen ulkopuolella, on Aleksis silloin tullut alueelle Jamsarin asunnolta. Jos hän olisi asunut alueella, Aleksis olisi käynyt aamulla jossain alueen pohjoispuolella, tekemässä jotain, mitä emme tiedä. Alueen kartassa on merkitty lammen rantaan Staff Quarters. Asuuko siinä työntekijöitä, vai onko siinä vain työntekijöiden tiloja ja mitä siinä on ollut vuonna 2019? Se on ainakin varmaa, että Aleksis on ollut menossa valvontakameran kuvassa siihen suuntaan, missä Jamsari oli työskennellyt. Oliko Jamsari nähnyt Aleksiksen työaikanaan tiistaina? Tästä ei ainakaan ole kerrottu julkisuuteen. Julkisuuteen ei ole myöskään kerrottu tarkkaa aikaa, jolloin Aleksis oli valvontakameraan tallentunut. Mikä on tuo puolentoista tunnin aikaikkuna, jolloin Aleksis oli kameraan osunut? Millaien on valvontakamera, jossa ei näy tarkkaa aikaa, vai eikö sitä ole haluttu kertoa? Vai onko hän tallentunut kameraan useamman kerran puolentoista tunnin aikana? ![]() Poliisi on kertonut Aleksiksella olleen valvontakamerankuvasa musta paita ja pitkät housut. Mielenkiintoista olisi tietää, mitä vaatteita Aleksiksella on ollut mukana reissussa. Onko pitkiä housuja ollut muitakin kuin Jamsarin luota löytyneet farkut. Tai onko hänellä ollut muita kenkiä kuin maiharit. Kuulostaa ainakin aika lämpimältä olla kokoajan maihareissa, kun lämmintä on 30 astetta. Jos taas toisia kenkiä ei olisi, hän tuskin olisi lähtenyt rantaa kauemmas paljain jaloin. Kengillä taas kuljettu matka voi olla helposti vaikka Tekekkiin asti. |
||
22.1.2019, tiistai. Aleksis täyttää katoamispäivänään 20 vuotta. |
||
22.1.2019, tiistai. Kun Jamsari oli tullut töistä, hän oli huomannut Aleksiksen poistuneen. Scandasia.com-sivuston mukaan Aleksis oli luvannut tavata Jamsarin Kampung Asahin vesiputouksella, mutta Aleksis ei saapunut paikalle. Kun Aleksis ei ilmestynyt paikalle, Jamsari kiersi aluetta, mutta turhaan. Tämä kuulostaa aika erikoiselta versiolta tapahtumista. Matka vesiputoukselle olisi kävellen kestänyt enemmän kuin päivän. Mukuttiin olisi päässyt esimerkiksi meribussilla puolessa tunnissa. Nykyään Mukuttiin menee kaksi vuoroa, ensimmäinen yhdeksältä aamulla ja toinen kolmelta iltapäivällä. Vastaavasti paaluuajat on puolituntia myöhemmin Mukutista. Go! Islands-sivuston mukaan Mukutista on matkaa vesiputouksille vielä 6km ja vaellus kestää kaksi tuntia. Jos tämä 6km ja kaksi tuntia pitää paikkansa, voisi laskea, että reissu Mukutista vesiputouksille ja takaisin olisi kestänyt noin viisi tuntia. Eli nykyään putouksilla olisi mahdollista käydä päiväreissulla meribussilla, jos lähtisi aamun vuorolla ja tulisi iltapäivän vuorolla takaisin. En ole vielä löytänyt vuoden 2019 aikatauluja. Ilmeisesti reissulle olisi voinut vuokrata veneenkin, mutta jos Jamsari olisi tullut takaisin samana päivänä, olisi aurinko ehkä ehtinyt laskea jo ennen paluuta. Oliko kummankaan tarkoitus palata putouksilta Payaan samana päivänä? Sitähän ei ole uutisissa kerrottu. Miksi he olisivat menneet putoukselle eri aikaan, miksei yhdessä? Miksi Jamsari olisi ajatellut Aleksiksen olevan putouksella, jos hänen kaikki tavaransa oli Jamsarin luona? Itse pidän tätä vesiputoukselle menemistä aika epätodennäköisenä. Olisiko tässä joku lehdistön tai poliisin väärinkäsitys? |
||
22.1.2019, tiistai. Äiti laittaa Aleksikselle viestin, mutta vastausta ei tule vieläkään. |
||
22.1.2019, tiistai-ilta. Wan soittaa Aleksiksen Malesian numeroon, mutta sieltä vastaa vieras henkilö. Tiedossa ei ole, oliko tämä numero Aleksiksen edelliseltä reissulta, vai nykyiseltä. Tiedossa ei myöskään ole, että olisiko puhelu voinut tulla Aleksiksen viestittelyyn käyttämään tablettiin, joka oli tiettävästi silloin Jamsarin luona. Vastaaja olisi voinut silloin olla Jamsari, mutta ehkä tämä olisi tullut jo tähän päivään mennessä selvitettyä. |
||
23.1.2019, keskiviikkoaamu. Äiti pääsee Aleksiksen Facebook-tilille ja laittaa sitä kautta viestiä kaikille, keillä luulee olevan yhteyksiä Tiomanille. Hän on myös yhteydessa Waniin. |
||
25.1.2019, perjantai. Aleksiksen äiti ottaa yhteyttä ulkoministeriöön ja ilmoittaa Aleksiksen kadonneeksi. Äiti ilmoittaa katoamisesta myös Kuala Lumpurissa sijaitsevaan Suomen suurlähetystöön ja tekee katoamisilmoituksen paikallispoliisille. |
||
26.1.2019, lauantaiaamu. Äiti saa valokuvia Malesiasta. Valokuvissa farkuissa oli vyö paikallaan ja passi pilkotti taskusta. Kuvissa oli myös tabletti, maiharit, uimahousut ja pyyhe. |
||
26.1.2019, lauantai klo 13.55. Viranomaisten mukaan Jamsari tekee Aleksiksesta katoamisilmoituksen Tiomanin poliisille. Miksi neljä päivää katoamisen jälkeen? Aleksiksen kaikki tavarat olivat olleet Jamsarin luona. Tuskin hän on ainakaan uskonut Aleksiksen olevan omasta tahdostaan pois ilman tavaroitaan. |
||
26.1.2019, lauantai. Wan julkaisee omalla Facebook-tilillään kuvakaappauksen Aleksiksen katoamista käsittelevästä jutusta Sinarharian.com-sivustolta. Kuvatekstissä luki, "Pelastusryhmän tehtävänä on löytää sinut Alexis Nikitin.. ja toivottavasti sinut löydetään turvallisesti." (Käännetty Goolge-kääntäjällä.) Kuvan kommenteista saa rivien välistä käsityksen, että tämä katoaminen ei ollut ensimmäisiä saarella. Wan kertoo myös Aleksiksen jättäneen kaikki henkilökohtaiset tavarat huoneeseensa. |
||
27.1.2019, sunnuntai klo 15.45. Etsintä- ja pelastusoperaatio käynnistettiin. ![]() |
||
27.1.2019, sunnuntai. STT kirjoittaa: Suomalaisturistia etsitään Malesiassa, tuttava ilmoitti miehen katoamisesta Malesiassa lomailemassa ollut 20-vuotias suomalaismies on kateissa Pulau Tiomanin saarella, kertoivat malesialaiset tiedotusvälineet. Mies katosi tiistaina. Miehen oli tiettävästi aikomus vierailla turistien suosimilla Kampung Asahin vesiputouksilla ja tavata sen jälkeen tuttavansa. Tuttavan palattua tiistaina töistä suomalaismies oli poissa, mutta hänen tavaransa olivat edelleen tuttavan kotona. Kun suomalaismiestä ei kuulunut takaisin, tuttava teki katoamisilmoituksen lauantaina. Malesialaisviranomaisten mukaan miehen etsinnät aloitettiin tämän tuttavan tehtyä katoamisilmoituksen poliisille. Etsinnöissä on mukana muun muassa palomiehiä ja poliiseja. Suomen ulkoministeriöstä kerrottiin sunnuntaina STT:lle, että se on tietoinen tapauksesta, mutta uutta kerrottavaa ei vielä ole. Pulau Tioman sijaitsee Malesian itärannikolla. |
||
2.2.2019 Malaymail.com -sivusto kirjoittaa: Poliisi tutkii suomalaisturistin motiivia valvontakameran välttämiseen. Poliisi tutkii parhaillaan, miksi Pulau Tiomanissa 22. tammikuuta kadonnut suomalainen Nikitin Aleksis Elis Valtteri, 20, yritti välttää valvontakamerankuvaa kulkiessaan Kampung Payan lomakeskuksen läpi. Rompinin piirin poliisipäällikkö DSP Azli Mohd Noor kertoi, että Valtteri jäi kameraan 22. tammikuuta kello 7.00 ja 8.30 välillä. - Tallenteessa näkyy, että hänellä on yllään musta paita ja pitkät housut ja hän yrittää kädellä estää valvontakameran näkyvyyden. Motiivia tutkitaan. Poliisi on myös kuulustellut joitakin kadonneeseen mieheen liittyviä ihmisiä, Azli sanoi tänään. Hän lisäsi, että Malesian kuninkaallisen poliisin, yleisten operaatiojoukkojen, palo- ja pelastusosaston ja siviilipuolustusvoimien henkilöstön sekä kolmen jäljityskoiran suorittama etsintä- ja pelastusoperaatio (SAR) jatkuu, mutta ihmisiä on vähemmän. Pahangin palo- ja pelastuslaitoksen (JBPM) johtaja Nor Arifin Kamar sanoi, että vaikea maasto koettelee joukkueen kestävyyttä. - Pelastajat ovat kiertäneet noin 10 neliökilometriä lähellä paikkaa, jossa mies viimeksi nähtiin Kampung Payassa, mukaan lukien Kampung Tekek, viidakko, kukkulat, ranta ja mangrovemetsät kilpikonnien suojelualueelle asti. - Jossain vaiheessa jäljityskoirat havaitsivat miehen tuoksun Kampung Bunutissa, mutta etsinnät päätyivät vain ympyrään, hän sanoi. Valtteri saapui Malesiaan 18. tammikuuta ja Pulau Tiomaan 21. tammikuuta. Henkilö, johon hän ystävystyi saarella, ilmoitti hänen kadonneen tammikuun 22. päivänä. Tämä on Google-kääntäjän tekemä käännös, jota on hieman korjailtu. |
||
Syyskuu 2019 Aleksiksen äiti käy saarella ja poliisin luona. Osa Aleksiksen tavaroista oli kadonnut mm. hyttysverkko, kuten myös rahat. Osa tavaroista oli poliisin mukaan muualla, koska niitä oli käytetty koirille hajujälkenä. Poliisi väitti ensin ettei ole ollut rahoja, mutta pienen tenttaamisen jälkeen he kertoivat rahojen olevan kassakaapissa. Tablettia äiti ei saanut mukaan, vaikka olisi halunnut. Äidin mukaan Aleksiksen lompakossa oli ollut jonkin vieraan henkilön kortti. Nimi oli vaikuttanut englantilaistyyppiseltä. Äiti tapaa myös Jamsarin, sekä Wanin, johon Aleksis oli tutustunut aiemmalla Malesian reissullaan. Jamsari kertoi olleensa pidätettynä 29.1.2019-13.2.2019 ja poliisien hakanneen häntä. Poliisi kertoi ensin äidille Jamsarin olleen pidätettynä pari päivää. Äidin palattua poliisiasemalle, poliisi muutti kertomustaan ja kertoi Jamsarin olleen pidätettynä kaksi viikkoa. Jamsari oli saanut potkut työstään pidätyksen jälkeen. |
||
Lokakuu 2020 Brittiläinen yksityisetsivä ottaa yhteyttä Aleksiksen äitiin. Yksityisetsivä oli selvittämässä Tiomanilla vuonna 2014 kuolleen brittipojan tapausta. Etsivällä oli lista kaikista Tiomanilla kadonneista, tai henkirikoksen uhreiksi joutuneista henkilöistä. |
||
4.3.2022, perjantai. Aleksisken tabletin sijaintitiedot on laitettu pois päältä. |
||
Kevät 2024 Riku Rantala käy Rompinin poliisin luona hakemassa Aleksiksen tavarat. Kaikki muut tavarat löytyy, paitsi tabletti ja lompakko. Nyt rahat ovat kuitenkin tavaroiden joukossa, 611 ringgittiä, eli n. 132 euroa. Syytä tabletin katoamiselle ei saatu. Rantala ei työkiireiden vuoksi ehdi käymään Tiomanin saarella, joten Selviytyjien työryhmässä työskentelevä Satu lähtee käymään Tiomanin saarella. Payassa hän kyselee resortin työntekijältä Jamsarin yhteystietoja, mutta työntekijällä ei ole niitä. Satulle kerrotaan, että Jamsari on alunperin kotoisin Mukutista ja asuu nykyään kylässä nimeltä Nipah. Nipah sijaitsee Payasta noin 6km etelään, saaren lounaisosassa. Satu näyttää eräässä matkamuistomyymälässä työskenteleville naisille paikallisella kielellä kirjoitettua uutista Aleksiksesta ja toinen heistä sanoo heti, että tietää tapauksen. Hänen mukaansa poika meni viidakkoon ja vissiin putosi jokeen. Nainen ei kuitenkaan halunnut kertoa yhtään enempää ja karsasti toimittajan nauhuria. Hän myös jutteli jotain työkaverinsa kanssa paikallisella kielellä ja sen jälkeen he sanoivat taas, että heillä ei ole mitään kerrottavaa. Tämä viidakkoon meneminen ja jokeen putoaminen muistuttaa toki kovin paljon kuvausta britti Gareth Huntleyn tapauksesta. Toisaalta bongasin Buletin TV3:n Aleksiksen tapausta käsittelevän instagramkuvan kommenteista kommentin, jossa kirjoittaja kertoi löytäneensä Aleksiksen Tekek-joesta. Tällaiselle kommentille ei voi paljon painoarvoa antaa. Olen myös lukenut muita vastaavia kommentteja. Yhdessä hänet oli löydetty Malesian mantereen toiselta puolelta. Se nyt oli ainakin aivan mahdottomalta kuulostava kommentti. Toisaalta Tekek-joesta heräsi teoria siitä, olisiko Aleksis mennyt vielä Tekekkiin, vaikka ostamaan jotain, taikka etsimään edellisen yön majoittajaa, jolle hänen piti valittaa majoituksesta ja ehkä jopa pyytää rahoja takaisin. Tekek-joen suu on mahdollisesta majoituspaikasta vain 300m:n päässä. |
||
|
||
- Löytyneiden housujensa taskussa oli passi ja lompakko. Lompakosta ei ollut viety rahoja.
- Äiti pääsi Aleksiksen sometileille ja jäljitti tämän kavereita Malesiassa. - Puhelimen paikka- ja puhelutietoja ei tutkittu Malesiassa. Malesian poliisi sanoi, että Suomen poliisin pitäisi tutkia ne. En tiedä oliko Malesian poliisilla tiedossa, että Aleksiksella oli myös Malesialainen puhelinnumero. Ainoa seikka, mikä selittäisi puhelutietojen tutkimattomuuden olisi, että he olisivat luulleet Aleksiksella olleen vain suomalainen liittymä. Tolppatiedot olisi kuitenkin voinut saada, jos se vain on Malesian lainsäädännön puitteissa mahdollista. - Aleksiksella oli käsitykseni mukaan oma suomalainen liittymä, sekä Malesiaan tulon jälkeen ostettu malesialainen liittymä. Sitä ei ole kerrottu, että oliko toinen liittymä puhelimessa ja toinen tabletissa, vai miten hän liittymiä käytti. Kumpikin sim-kortti on ilmeisesti kadonnut, koska äiti joutui tilaamaan uuden suomalaisen kortin Googlen tilille kirjautumista varten. Vaikka en tosin ymmärrä, miksi hän tarvitsi puhelimen kirjautumiseen, jos hän oli jo aiemmin päässyt esim. Googlen Driveen ja sähköpostiin. Se kuitenkin tiedetään, että Aleksis käytti viestittelyyn tablettia, mutta oliko siinä malesialainen kortti, vai jakoiko hän nettiyhteyden puhelimesta. - "Löysimme myös 23. maaliskuuta päivätyn lentolipun Dohaan hänen laukustaan", Rompinin piirin poliisipäällikkö Azli sanoi. - Katoaminen on tapahtunut Malesiassa, joten siihen liittyvien tapahtumien tutkinta on Malesian viranomaisten vastuulla. - Malesian poliisi jatkaa etsintöjä, mutta ei epäile rikosta. - Äidin käsityksen mukaan vainukoirien löytämät Aleksiksen jäljet päättyivät rannalle, Tekekin ja Payan välille. Tuntuu toisaalta oudolta, että koira löytäisi Aleksiksen jäljen viisi päivää katoamisen jälkeen polulta, jossa kulkee paljon ihmisiä. - Saarella on kadonnut yhdeksän turistia 10 vuoden aikana. - Pulau Tioman on noin 20 kilometriä pitkä ja noin 12 kilometriä leveä saari Malesian itärannikolla. Saarella on seitsemän kylää, joista suurin ja väkirikkain on Kampung Tekek länsirannikolla. Tiheästi metsäinen saari on harvaan asuttu, ja sitä ympäröivät lukuisat koralliriutat , joten se on suosittu laitesukellus- , snorklaus- ja surffauspaikka. Eri puolilla saarta on monia lomakohteita ja lomamökkejä turisteille. Monelle rannalle pääsee vain veneellä tai viidakkopolkuja pitkin patikoiden. Saarella asuu vakituisesti reilut 400 henkilöä. Saaren korkein kohta on yli kilometrin meren pinnan yläpuolella. - Saarelle pääsee lautalla Mersingin ja Teluk Gadingin rannikkokaupungista sekä lentäen, jota hoitaa säännöllinen yksityinen liikenne Sultan Abdul Aziz Shahin lentokentältä. - Matkailusesonki saarella on maaliskuusta lokakuuhun, mutta jotkut tykkäävät käydä saarella myös sesongin ulkopuolella, jolloin turisteja on vähän ja hinnat alhaisempia. Monsuunikausi on marraskuun puolivälistä helmikuun puoliväliin. Jotkut hotellit ja paikalliset yritykset saattavat sulkeutua pariksi kuukaudeksi sadekauden aikana, mutta lautat kulkevat silti päivittäin. Sadekautta arvostavat erityisesti surffausharrastajat, jotka hyödyntävät saaren itärannikon vuodenaikojen aallokkoa. Keskilämpötila saarella on noin 30 astetta. - Scribblemaps.com- sivulta näkee saaren polut ja tiet, sekä hieman paremman ilmakuvan kuin Goole Mapsissa. Kuin myös täältä: Mapcarta.com - Paikalliset asukkaat ovat islaminuskoisia. - Riku Rantalan podcastissa saarella asunut henkilö kertoo, että saarella on huumeongelma ja siellä on tehty murtokeikkoja. Saarella käytetään mm. kannabista ja metaamfetamiinia. - Malesiassa huumeiden käytöstä voi joutua vankilaan ja huumeiden välittämisestä voi saada jopa kuolemanrangaistuksen. - Aurinko nousi Tiomanin saarella 22.1.2019 klo 7.13 (109,8 astetta ) ja laski klo 19.17 (250,4 astetta ). Päivä on alkanut valjeta klo 6.28 ja täysin valoisaa on ollut klo 7.44. Aurinko on alkanut laskea horisonttiin klo 18.46 ja pimein aika on alkanut klo 20.28. (GMT+8) - Kuu on laskenut Tiomanin saarella 22.1.2019 klo 8.07 ja noussut klo 20.27. Kuu on ollut 99 prosenttinen klo 8.30. 21.1.2019 on ollut täysikuu. - Sää Tiomanilla katoamisen aikaan: ![]() |
||
|
||
13.10.2007 Matkustajalautta syttyi palamaan ja upposi. Lautta oli ollut matkalla Tiomanin saarelta Mersingiin. Lautalla oli ollut 106 matkustajaa. Matkustajista 99 pelastettiin ja seitsemän hukkui. Lautta ei täyttänyt matkustajakuljetusmääräyksiä ja se oli ollut ilman lupaa vuoden ajan. |
||
8.–12. toukokuuta 2011 30- vuotias ranskalainen turisti Stephanie Foray katosi Tekekissä toukokuussa 2011. Poliisille tehtiin katoamisilmoitus heinäkuussa. Tapaus luokiteltiin kidnappaukseksi. Viikkoa myöhemmin hänen ruumiinsa löydettiin saarella sijainneesta luolasta. Malesialainen kauppias, joka oli vuokrannut talonsa Tekekissä Foraylle tuomittiin kuolemaan Forayn murhasta. Luola, josta Foray oli löytynyt, sijaitsi kauppiaan talon takana. Osa Forayn tavaroista oli löytynyt asunnosta ja osa asunnon lähellä sijainneesta kolosta. Forayn ruumiin kuolemanjälkeinen tutkimus osoitti, että hänen vyötärönsä ja jalkansa oli sidottu vihreällä letkulla, kun taas hänen kaulaansa oli sidottu kangaspala. Kuolema oli johtunut tylpällä esineellä tehdystä iskusta päähän. Raiskausta ei voitu sulkea pois, sillä siemennestettä löydettiin hänen emättimestään. |
||
Elokuu 2013 Syyrialainen pariskunta menetti 8-vuotiaan lapsensa hänen mentyä uimaan vanhempien tietämättä. |
||
7.9.2013 Kaksi singaporelaista hukkui sukellusretken aikana Pantai Air Batangissa, Tiomanissa. Menehtyneet olivat sukellusohjaaja Tan Seah Heng, 48 ja oppilas Lee Yong Yeow, 35. Pariskunta oli lähtenyt sukellusopettajan kanssa harjoittelmaan sukkellusta 25 metrin päähän rannasta. Vaimo oli huomannut opettajalla ja hänen miehellään olevan ongelmia. Vaimo oli noussut pintaan ja huutanut apua. Heitä koitettiin elvyttää tuloksetta. |
||
27.5.2014 Brittiläinen reppureissaaja Gareth Huntley, 33, Leedsistä katosi Tiomanin saarelta 27. toukokuuta 2014. Hänen ruumiinsa löydettiin 4. kesäkuuta. Patologi tohtori Phillip Lund, joka suoritti ruumiinavauksen vuonna 2014, sanoi, että hän ei voinut sisällyttää tai sulkea pois mitään kuolinsyytä raportissaan, koska ruumis oli hajonnut merkittävästi siihen mennessä. Kuinka Gareth joutui kuolemaansa, on edelleen pimennossa. Huntley työskenteli vapaaehtoisena Juara Tutle -projektissa, kun hän lähti kävelemään paikalliselle vesiputoukselle. Kun hän ei palannut, aloitettiin laajat etsinnät ja hänen jäännöksensä löydettiin lopulta Mentawak-joen penkalta, 20 metrin päästä Juara Lagoon mökkikylän kanoottien säilytyspaikasta. Tässä uutisessa kerrotaan hänen löytyneen vesiputouksille menevän polun varresta ja paikallisten oppaiden mukaan hänen kurkku olisi viilletty auki. Brittiläisellä yksityisetsivällä oli varma tieto, että Gareth Huntleyn kuolemaan olisi liittynyt Lubuk Teja vesiputouksen lähellä ollut kannabisviljelmä. |
||
3.9.2014, tiistai. 24-vuotias ranskalainen Jerome Laurentin katosi 3. syyskuuta 2014. Hän oli lähtenyt snorklaamaan klo 15.00 iltapäivällä. Kun Laurentin ei ollut saapunut mökkiinsä Tekekissä klo 17.30, hänen ystävänsä teki hänestä katoamisilmoituksen klo 18.30. Etsinnät alkoivat heti katoamisilmoituksen tultua ja päättyivät illalla klo 20.00 huonon sään vuoksi. Etsintöjä jatkettiin torstaina klo 8.00 ja ruumis löydettiin klo 14.16 300m:n päästä alueesta, jossa hän oli snorklannut. |
||
13.4.2015 Tan Kim Cheng, 83, oli kolmen yön matkalla Star Cruisesin kanssa, kun hänen aluksensa telakoitui saarelle maanantaina noin kello 7.00. Matkustajia käskettiin palaamaan klo 15 mennessä, mutta singaporelainen kahden lapsen isä, yksin matkustava herra Tan ei saapunut paikalle. Ruumis löytyi 22.4. Sukellusvarusteissa olevat etsintäryhmät tekivät löydön keskiviikkoaamuna, sanoi Tiomanin poliisipäällikkö Awang Fatiah Haji Zulkifli, joka lisäsi, että ruumiin hakeminen kesti kolme tuntia. Hän oli makaamassa joidenkin kivien välissä, melko syvällä. Kesti kauan saada se takaisin. Erittäin hajonnut ruumis löydettiin läheltä paikkaa, jossa etsintäryhmät olivat löytäneet herra Tanin laukun. Virran ja aaltojen on täytynyt viedä ruumiin pois ja tuoda se takaisin. En löytänyt varmistusta, oliko ruumis Tanin. |
||
8.6.2016 Singaporelainen turisti Sinar Widjoyo Tugi, 73, katosi keskiviikkona 8. kesäkuuta 2016. Hänet nähtiin viimeksi lomakeskuksessa Kampung Payassa iltapäivällä. | ||
16.4.2019 Lauttamiehistön jäsen Muhammad Luqman Mat Nor, 21, hukkui, kun hän putosi yli laidan Pulau Tiomanissa. Uhrin ruumis löydettiin Kuala Sungai Mersingistä seuraavana päivänä kello 13.35. Lautan kapteeni huomasi, että Luqman ei ollut lautalla, joka oli matkalla Mersing Shahbandarin laiturilta Tiomaniin noin klo 17. Poliisi sai tiedon asiasta kello 21. |
||
4.5.2019 John Low nousi veneeseen noin klo 17 matkatakseen Mersingistä Tioman-saarelle, mutta veneestä loppui polttoaine matkan puolivälissä. John jäi veneeseen, kun kapteeni palasi rantaan hakemaan bensaa. John istui pikaveneessä ja odotti, että veneen kapteeni palaisi bensiinin kanssa tankkaamaan. Yhtäkkiä kova tuuli ajoi veneen merelle. Meriveden aalto toisensa jälkeen törmäsi pieneen veneeseen ja se alkoi vajota ja upposi. John arvioi olevansa vain kolmesta neljään kilometriä rannasta, mutta virtaus oli säälimätön. ”Joka kerta kun yritin uida kohti maata, minut työnnettiin taaksepäin. Yritin neljästä viiteen tuntia taistella maata kohti, mutta huomasin olevani samassa paikassa." Noin kello 16.30 7. toukokuuta 4 000 tonnin ruoppaaja Diogo Cao ohitti hänet. Sen kapteeni huomasi hänet ja käski miehistön jäseniä nostaa hänet merestä. Siihen mennessä John oli 128 kilometrin päässä Singaporen rannoilta. Hän kärsi hypotermiasta, oli tuskin tajuissaan ja äärimmäisen altistumisen vuoksi oli menettänyt suurimman osan ihosta käsistään. |
||
5.9.2020 Malesialainen Mohd Fahami, 45, hukkui sukeltaessaan Air Batangissa, Tioman saarella. Hänen kuolemansa vahvisti Tekekin terveysklinikan lääkäri Tioman saarella kello 13.57. |
||
8.9.2024 24-vuotias Kampung Salangista, Pulau Tiomanista kotoisin olevan Muhamad Shuqrie katosi 8. syyskuuta 2024. Hänet nähtiin viimeksi Kampung Salangissa, Pulau Tiomanissa, yllään musta takki, tummat housut, tummanvihreät saappaat ja punainen reppu. Muhamad Shuqrie on noin 175 senttimetriä pitkä. |
||
Ylös |
KESKUSTELU:
|
Ylös |
Lähteet: https://yle.fi/a/74-20134646?utm_source=social-media-share&utm_medium=social&utm_campaign=ylefiapp M/S Mystery, kausi 4. https://www.malaymail.com/news/malaysia/2019/02/02/cops-probing-finnish-tourists-motive-for-covering-cctv-camera/1719176 https://www.sss.fi/2019/01/malesialaismedia-suomalaisturisti-kateissa-pulau-tiomanin-saarella/ https://scandasia.com/finnish-teen-missing-in-malaysia/ https://fi.wikipedia.org/wiki/Tioman https://scubaboard.com/community/threads/deaths-in-tioman.465085/ https://www.bbc.com/news/uk-england-leeds-54470312 https://www.news.com.au/travel/travel-updates/tioman-island-in-malaysia-is-paradise-but-it-has-a-dark-side/news-story/bd3fa3e85694088ce95c228439ae5f20 https://www.freemalaysiatoday.com/category/nation/2022/08/15/idyllic-island-holiday-that-ended-with-a-body-in-a-cave/ https://www.malaymail.com/news/malaysia/2014/07/09/after-tioman-incidents-now-an-estonian-models-death-on-pulau-rawa-being-inv/703197 https://www.dailymail.co.uk/news/article-8819869/British-backpackers-decomposed-body-means-family-never-know-died-Malaysian-trek.html https://sg.news.yahoo.com/diving-lesson-in-pulau-tioman-ended-in-tragedy-for-singapore-couple-002253142.html?guccounter=1&guce_referrer=aHR0cHM6Ly93d3 cuZ29vZ2xlLmNvbS8&guce_referrer_sig=AQAAAAp7x_bF9yM8edr9D-0ztEcyfhOguzbb_5V3WzUog0YDGN-UbmPGWQ9GF50yxSeU-z-CVJPLE1fPZMztAGDHB4kZioM1SdwoDTLsiMo3-f69LtdpbQp1bDVnw29tv9v2_PFK6HEJ8NWF81iboTeF53UmnfV-fjJwYS2qRFtMQBeI https://www.straitstimes.com/singapore/former-ri-teacher-feared-dead-after-going-missing-in-tioman https://international.astroawani.com/malaysia-news/johor-bahru-kadi-dies-while-diving-tioman-island-258194 https://www.bernama.com/en/news.php?id=1689101 https://says.com/my/news/24-year-old-french-tourist-who-went-missing-in-pulau-tioman-found-dead https://tnp.straitstimes.com/news/world/singaporean-missing-tioman https://www.straitstimes.com/singapore/former-ri-teacher-missing-in-tioman-police-find-a-body#xtor=CS1-10 https://thesun.my/malaysia-news/bomoh-called-in-to-find-finn-missing-11-days-now-XC477154 https://www.sinarharian.com.my/article/689116/berita/semasa/di-manakah-muhamad-shuqrie?fbclid=IwY2xjawHs7a1leHRuA2FlbQIxMQABHf0ncK39nZcJEMk1OCSeS8x-17MZJ8D9jTK6J5Wi_D_H2g9oGOU36DtCkg_aem_O-Jk-3SuduPpAiQuCQsJdA https://en.wikipedia.org/wiki/Seagull_Express_2 https://www.malaymail.com/amp/news/malaysia/2019/04/17/ferry-crew-drowns-after-falling-overboard-in-tioman/1744282 https://saltandlight.sg/faith/lost-at-sea-john-lows-miraculous-rescue-after-four-days-adrift-in-malaysian-waters/ https://www.theislanddrum.com/pulau-tioman-island-travel-guide-tips/ |